torstai 4. joulukuuta 2008

Paluu teini-ikään

Helsinki 10n joulumyynti ei sinänsä herättänyt (paljoa) tavallista kummempaa shoppausraivoa, mutta mukaan tarttui kuitenkin sisäistä lasta kutsunut pääkallokaulakoru. Voisi olla paikallaan korjata kameran luukku jotta saisi kuvamateriaalia. Otan ensi viikon projektiksi.

Helsinki 10 on paikka josta mun on paras pysyä muutenkin kaukana. Sieltä ei koskaan lähde matkaan mitään edes etäisen käytännöllistä ja järkevää, ainoastaan ihanaa, sekopäistä ja kallista.

Muutenkin tyylillisesti iski teini-ikä. Kaivoin Dr Martensenit kaapista jo keväällä ja eilen sain käsiini käytetyt Lip Servicen ultaysärit salt'n'pepper -farkut. Vaaleat, pillit ja vahva kuviointi.


Ensi viikonloppuna voisi palata ihan sinne ytimeen ja lähteä kirpparille: http://www.myspace.com/ofeliamarket

tiistai 2. joulukuuta 2008

kirjoittajasta

Näyttää siltä, että olen alkanut pitää blogia. En ole vieläkään aivan varma miksi. Jos tämä asia selkiytyy matkan varrella, lupaan jakaa sen muidenkin kanssa. Ensisijaisesti ajattelin kuitenkin viihdyttää itseäni. En ajatellut rajata aluetta tuskallisen selkeästi, mainostaa raivoisasti hengentuotoksiani muissa blogeissa tai pitää pakolla yllä kirjoitustahtia. Ajattelin lähinnä lätistä päämäärättömästi minua sillä hetkellä kiinnostavista aiheista ja kenties jonain päivänä alkaa kuvata omaakin materiaaliani, kunhan saisin aikaiseksi huoltaa digikameran. Olen peruslaiska.

Olen aina järjestänyt elämäni ensisijaisesti senhetkisen työn ympärille, harrastukset ja muu sosiaalinen elämä ovat saaneet antaa tilaa. Nyt olen toistaiseksi kahden työpaikan välissä. Teen keikkaa laiskanpulskeasti omalle toiminimelleni ja yötyötä baarissa muutamana iltana viikossa jotta vuokran saa maksettua, mutta omasta näkökulmastani olen työtön (=ilman oman alan stabiilimpaa kiinnitystä). Minulla on kaksi ammatillista koulutusta, pukuompelija ja meikkaaja-maskeeraaja ja vastoin kaikkia odotuksia olen työllistynyt viime vuodet tällä kentällä jokseenkin mukavasti. Muutamaa hyvinalkanutta burnoutia mukaanlukematta pidän työstäni. Eksistentiaalikriisi iskee säännöllisesti ja suunnittelen pyrkiväni lääkikseen jotta voisin liittyä Doctors without bordersiin tai harkitsen muuttoa maalle popsimaan luomuperunoita. Eihän tässä maailmanrauhaa edistetä mutta teen itseni onnelliseksi ja yritän omien pienien puitteitteni sisällä tehdä eettisiä ja hyviksi kokemiani valintoja.

Eli hei vaan.

Olen 26-vuotias Helsinkiläinen "yksityisyrittäjä", musiikin ja kirjallisuuden suurkuluttaja, kroonisesti köyhä, kasvissyöjä, avoliitossa ja taipuvainen jeesusteluun. Jos tuntuu voit elää tämän kanssa, jatka ihmeessä lukemista.