get down!

Yhä liikaa puuhaa. Tämä kaikki kuitenkin pian ohi, kun jään taas "työttömäksi" (=ilman vakituista täyspäiväistä työsuhdetta, mutta kun olen ikävä kyllä myös yksityisyrittäjä en ole siis työtön vaan luuseri) ensi viikon maanantaina. Freelancerin elämä on silkkaa juhlaa.


Juuri nyt kaipaan Tukholmaan Louie Louien lettujen ääreen, mutta eipä matkustella ennenkuin seuraava työkeikka on varmistunut. Yh.

stockholm calling

On ihmisellä ongelmat. Löysin kaapista lipukkeen, jolla su-ke välisenä aikana pääsisi 2-4 henkeä Tukholmaan ja takaisin Viikkarilla B-hytissä hintaa 8e/henki. Siis päivä Tukholmassa. Ongelman ydin on nimenomaan se 2 henkeä minimi. Itsehän pääsen mukavasti luikkimaan töistä sunnuntailähdölle mutta mistä nyt mulle kaveriksi työtön/opiskelija/muu lusmu jonka ei tartte viettää maanantaita töissä?

Huokaus. Tukholman butiikit. Niin lähellä, silti niin kaukana.

Omaisuuttani jaossa huuto.netissä. Ole kiltti ja anna minulle rahaa.

sanakin vielä ja mä korostan sun upeuttasi

Varoitus: seuraa pilkunviilaamista, hiuksenhalkomista ja yleisistä PMS-oireista johtuvaa kikkeliotsaisuutta. Lue eteenpäin omalla vastuulla.

Vietnamilaisen meikkitaiteilija Tyenin haastattelu uusimmassa Ellessä nosti niskavillat permanentisti pystyyn.
Suoria lainauksia seuraa:

"Naisen tulee pukeutua korkokenkiin ja käyttää huulipunaa joka päivä" "Te [siis pohjoismaiset naiset, joiden tyyliä Tyen "kavahtaa"] näytätte usein turhan kovilta ja maskuliinisilta" "Korosta upeuttasi"
-Tyen, Elle 12/09

Vanha telaketjufeministi mussa nosti vuosien tauon jälkeen päätään. Sinänsä ihme, että sen sai aikaan näin turha pieni haastattelu pieneltä ukolta joka on lähes yhtä vanha kuin talo jossa asun, mutta.. Tässäkö yhä ollaan? On se perkele, että miehellä on varaa sanoa mitä mun "tulee" päälleni laittaa sillä perusteella, että on nyt käynyt niin onnettomasti, että synnyin rintojen kanssa enkä ilman. Ensireaktio on korostaa fasistisen paskapuheen levittäjän upeutta kipakalla potkulla perseeseen mun matalapohjaisista talvibootseistani. Sillä tosiasia on, että aivan hyvää paperia johon joku olisi voinut esim pyyhkiä hanurinsa tuhlataan jatkuvasti tällaisen propagandan levittämiseen. On tosin helpottavaa, että tässä tapauksessa sovinismi on näin silmiinpistävää. Keskivertonainen on työpäivänsä aikana sellaisen pommituksen alainen median ja sosiaalisen viiteryhmänsä toimesta, että on ihme, ettei meistä jokaisella ole syömähäiriötä, naama täynnä botoxia ja jatkuva hiustenpidennyskierre päällä. Siis siinä arkielämän sivussa. Elle, toivottavasti edes jollakulla teidän toimituksessa nousi editointivaiheessa punaa poskille..?

Rakastan pohjoismaisten naisten tyyliä: ennakkoluulotonta, persoonallista, huumorintajuista, kestävää. Luojan kiitos täältä löytyy vielä naisia, jotka ovat ymmärtäneet, että nainen voi pitää huolta itsestään ja olla kiinnostunut designista ja omasta ulkonäöstään tähtäämättä erikseen "seksikkääseen" tai "naiselliseen". Ja vielä hienompaa on, että eletään maassa jossa muotia voi vielä vältellä, jossei se kertakaikkiaan kiinnosta. Ei siinä mitään jos klassinen naisellisuus ja seksikkyys nyt sattuvat tulemaan ikäänkuin luonnostaa, mutta voisiko joku jo tukkia nämä Elle&MeNaiset -perkeleet jotka jaksavat mussuttaa siitä kuinka kamalaa on, että 8h työpäivän, laskujenmaksun, iltakurssin ja 2 huutavan kakaran jälkeen suomalainen nainen ei niinku yhtään jaksa panostaa itteensä kato ku se huoliteltu ulkonäkö niinku kertoo kunnioituksesta kanssaihmisiä kohtaan. Juokse itse ukko dösä kiinni Manoloissa.

Parhaimmillaan kosmetiikka ja pukeutuminen on hauskaa ja rentouttavaa. Mun aamuinen meikkihetkeni on meditatiivista aikaa mulle itselleni, samoin kunnon kylpy, vartalonkuorinta tai hiustenlaitto. Väännetään vielä rautalangasta kertaalleen: ei ole yhtä oikeaa tapaa pukeutua, huoltaa itseään tai meikata ja on banaalia, että naisille suunnattu media jaksaa yhä säännöllisin välein peruuttaa takaisin Viktoriaaniselle kaudelle.

No niin. Jo helpotti. Olenko yksin pikkumaisen kiukkuni kanssa vai onko teitä siellä jossain lisää..? Kädet ylös. Toivottavasti en ole aivan yksin.

footah

Näytää pahasti siltä, että tästäkin on tulossa harrastus, joka jää unholaan pian aloittamisen jälkeen työkiireiden takia. Viimeaikoina ei ole ehtinyt aina edes kunnolla nukkumaan, joten eipä ole ihme.

Kieltäydyn piruuttanikin lopettamasta, vaikka sitten bloggaaminen olisi välillä melko satunnaista.
Asiaa sivuten: sain työtarjouksen oman alan ulkopuolelta ensi syksynä. Plussana olisi lyhyt ja stressitön työpäivä mukavien ihmisten parissa, miinuksena jalka luultavasti lipeäisi taas oven välistä ja jos jossain vaiheessa kaipaisi omalle alalle takaisin, tappelu paikasta auringossa alkaisi taas alusta. Mulla on muutama viikko aikaa harkita, plussat ja miinukset on sen verran tasassa, etten ole vielä lähelläkään päätöstä.



Työssä on se hyvä puoli, ettei ehdi shoppailla. Ja eBayssa on se huono puoli, että sinne ehtii aina. Viimeaikojen ykkösoivallus on ollut naurettavan havat Essien ja Opin kynsilakat, jopa niitä Suomesta aikoja sitten loppuneita viime sesongin värejä löytyy. Omat suosikit beige/harmaa nude Tickle My France-y ja You Don't Know Jacques on aina täällä kaupoista loppu, eBay auttaa hädässä.

ei nyt aivan rakkautta

Pikaista, töissä on kamala kiire, olen taas Michelinukkoutunut täysin ja inspiksestä ei voi puhuakaan..



Matthew Williamson HMlle jää kyllä multa väliin. Ensinnäkin siksi, etten tässä tokkurassa voisi kuvitellakaan painuvani jonottelemaan MenkkaHaukalle, ja toiseksi siksi, että vaikka paikkapaikoin melkein lämpenin printatulle silkille, ei tuossa nyt tuota kuvan oliivinväristä nahkarotsia lukuunottamatta oikein tuntunut mikään omalta. Happovärit on ihania keväällä. Ja mä en perkele laita niitä päälleni. Ikinä.

Tuon nahkatakin voisin silti huolia, ja melkein (outoa kyllä?) ton sinisen silkkipuvunkin. Go figure.

Ostin lentoliput Lontooseen hetken päähänpistona. Tyhmä, mutta hauska veto. 5-8.6.09, kaljoittelua Madridilaisten tuttujen kanssa jotka vaan sattui samaan aikaan kaupunkiin, shoppailua, raivoisaa liehuntaa.

pääasia

Samojen asioiden kimpussa yhä. Varasin ensi viikolle kampaajan (liian aikaisin aamulla, pakko käydä ennen töitä..) ja vaikka aluksi piti vain tasoittaa mun leukamittasta polkkaani, yhtäkkiä iski kamala tarve leikata hittoon puolen vuoden kasvatustyö. Kun leikkasin polkan tuossa vuodenvaihteessa, se oli tyttömäinen, muunneltava ja trendikäs. Nyt musta tuntuu, että se on kokoajan suussa, silmässä tai törröttää jotenkin oudosti.

Lyhyttä ei tarvitse laittaa kahta tuntia, föönata suoraksi tai muuten käristää raudoilla jatkuvasti. Mulla on aika tarkkaan identtinen kampaus kuin tuo oikeanpuoleinen keskiruskea polkka, värikin on sama. Periaatteessahan se on helppo, mutta mun hiuksessani on muutama väärään suuntaan pörröttävä itsepäin luonnonlaine ja yleensä iltaan mennessä hiukset on aina litassa jostain kohtaa ja kiharat jostain. Hyi.

Hölmöähän tämä on, mua vaan vähän pelottaa, että jos saksin loputkin hiukseni pois mussa ei ole enää mitään pehmeää ja naisellista jäljellä. Eihän sen sukupuoli-identiteetin pitäisi ihan karvan varassa roikkua.. Silti tuntuu, että se pitkä hius on yhä se ensimmäinen naiseuden symboli.

Lyhyt leikkaus naisilla, hot vai not?

all work and no play

Oon pysyvästi juuttunut Michelinukkolookkiini. Yökuvaukset ulkona jatkuvat viikkotolkulla, viime viikolla käppäilin ruokiksella keskustan läpi ja kävin poimimassa talteen Twenty8Twelven teepparin jota teki pitkään mieli, päälläni toppatakki, tuulihousut ja turvakengät. Eikä edes hävettänyt. Kovin paljoa.


Iltaisin kaipaan sitten kevättä. Haluan pitää vaatteita, joissa juokseminen ei ole koominen kevennys, joissa kädet saavat happea, joissa mahtuu sisään tavallisesta oviaukosta. Tahdon peep-toe kenkiä, silkkihelmoja, paljaita käsiä! Paljetteja kaikkeen!!

Kauhea ajatus iski tajuntaani: nämä on 7kk kuvaukset, olen naimisissa työn kanssa ensi syksyyn asti, kuvauspäivä on aamusta iltaan. Kannattaako edes ostaa mukavia kesävaatteita, kun ei niissä sitten voi töihin mennä? Niiden päälle kaatuu maalia ja joudun makaamaan ojassa demoamassa ruumiin paikkaa. Mekon helma syttyy tuleen ja korkkareissa ei voi roudata.

Tästä tulee hyvin, hyvin käytännöllinen pukeutumisjakso mun elämässä. Huokaus.

hikipetteri

Päivän asu on tässä! Tänään alkavat telkkarisarjan ulkokuvaukset, mä oon juossut viimeisten puuttuvien kamojen perässä koko aamun päälläni: 2xruskovillakalsarit, sukat, villasukat, ulkoiluhousut, pipo, lapaset, merinovillaneule, puuvilla-aluspaita, kaulahuivi, pipo, turvakengät, vaellustakki ja irtohuppu vielä päässä. Olen sotatamineissani ehkä noin 2 metriä leveä ja liikkuminen on melko kankeaa, mutta kun vaihtoehtona on viettää ensimmäiset öiset ulkokuvat ultra chic hypotermian partaalla ja varpaat kuoliossa, on ulkoasusta tingittävä.

Se joka väitti viihdeteollisuuden olevan glamouria ei ole koskaan ollut alalla töissä.

Nyt menen ulos puhkumaan. Ensi viikonloppuna mä muuten tasan pääsen ulos tanssimaan korkkareissa ja mekossa. Ja menen taksilla paikalle, ettei tarvitse pukea Käytännöllisiä Kenkiä. Tälle rumuuden maximaaliselle määrälle on pakko saada ulkoviikon jälkeen edes jotain kevennystä?

vaatteita, joille exäni nauroi, osa1

Kun ei ole aivan varma, onko nyt vetänyt päälleen jotain tolkutonta, kannattaa etsiä reaktiota exältä. Niiden ei enää tarvitse valehdella tykkäävänsä sun lohenpunaisesta vintage bubble dressistä kun olette jo kertaalleen eronneet.

Tykkäsin aivan tolkuttomasti tästä pussimallisesta Dr.Denimin flanelitakista. Exä tuli käymään ja hämmästeli ihan rehellisesti, miksi oon pukeutunut karjakoksi. Hetken meinasin jotta näytän luultavasti mummoni tapetulta sohvalta, mutta sitten muistin, että exästä erotaan, koska se on ihan urpo, eikä tajua mua yhtään ja jatkoin lämpimän lempparin käyttöä ihan julkisestikin.

Sitäpaitsi sama mies on tunnetusti nauranut mun Chloen laukulle (eikä se edes tiennyt, mitä sellanen säkki maksaa, eli ei edes pilkannut hämärtynyttä todellisuudentajuani vaan pelkkää laukkua sellaisenaan), mahtaville haaremihousuille ja vintage mokkasolkibootseille, eli se ei siis todellakaan tajua mitään. Vaikka muuten ihan mukava poika onkin.

kuluttaja vs. kampaaja

Olen nyt törmännyt tähän kuluttaja vs. kampaaja -keskusteluun useammassa blogissa ja pakkohan asiaa on sörkkiä.

Jokaisella naisella on jokin kaamea kampaajamuisto vuosien varrella, suurimmalla osalla naisista useampia. Ikinä en unohda esim sitä kertaa kun Helsingin nimeämättä jäävä ultracoolin kampaamon suurinpiirtein nerona palvottu kampaaja leikkasi mulle Black Adder -henkisen pottatukan (joka siis varmasti toimii jollakulla, mutta eipä vaan mun jättiotsani kanssa!) jossa näytin ihan oliivi-ihoiselta pikkupossulta kun pyysin tasoittamaan latvat.. Ja laskutti episodista noin 100E vielä sen jälkeenkin kun olin protestoinut äänekkäästi. Kampaaja totesi, että sen mielestä kampaus oli "pirteä". Mulla oli jalassa gladiaattoribootsit, megapillit nahkahousut ja vintage bändipaita, näytinköhän mä siltä, että mä kaipasin jotain "pirteää"..?





Tältähän me kaikki "haluttaisiin" näyttää. Ja tältä lähes kukaan meistä ei näytä.




Tältä me suomalaiset ja ns perustallaajat sitten yleensä näytetään kotivärjätyssä pitkässä hiuksessa jota ei saa leikata. Sävy on ohut ja halpa, latvat palaneet.
Useilla meistä on (ONNEKSI!) parempaakin tekemistä kuin istua peilin edessä tutkimassa karvan kasvua kaikki päivät. Oman ulkomuotonsa näkee kuitenkin lähes aina liian läheltä. Huonot kampaajakokemukset johtuvat yleensä huonoista kampaajista, tai siitä ettei kehtaa vaatia haluamaansa tarpeeksi äänekkäästi. Rehellisesti sanoen lähes kaikki meistä kaipaavat joskus edes ammattiapua. Jos kys ammattilainen alkaa huokailla ja ehdottaa kaljua, sitä voi mun mielestä kolauttaa föönillä leukaan.

Suomalainen hius on lasimainen ja hento. Kotivärjäyksestä jää herkästi vuosien jälkeen käsiin eritasoisia ja sävyisiä kerrostumia, henkilökohtaisena suosikkinani se "tummanruskea" kestosävy joka haalistuu aina kärähtäneeseen oranssiin. Kestoväriä kun ei todellisuudessa ole olemassakaan. Värin vetyperoksidi (ja kyllä, tummat sävytkin sisältävät tätä) vaalentaa hiusten omaa sävyä pigmentin alla, kun ruskea pigmentti kuluu pois tulos on aina likaisen punertava. Visiitti kampaajalle ja sävyn taittaminen ja tasoitus kevytsävyllä korjaisivat ongelman nopeasti, sen sijaan kotivärjäri yleensä sammuttaa tulta tulella ja laittaa päälle uuden kerroksen samaa purkkiväriä. Kun se kuollut hius haaroittuu, sitä ei saa enää millään L'Oreal Ihan-oikeasti-tämä-on-ihmetuote 5,99E mössöillä liimattua ehjäksi. Niin se vain toimii, että silloin tällöin pitää uhrata sentti jotta ne pörheät laineet eivät olisi korppuisia laineita.

Kun sitten onnistut löytämään kampaajan, joka puhuu samaa kieltä ja on valmis tekemään töitä jotta sä näyttäisit paremmalta, siitä kampaajasta kannattaa pitää kiinni. Esim värjäys ei kuitenkaan ole jotain, mikä onnistuu aivan saumatta ensimmäisellä kerralla, meillä kaikilla kun on usein hiuksessa alla ties mitä kaupan sävytteitä, vetyperoksidia, käsittelyjä ja jossain siellä alla vielä oma pohjasävykin joka saattaa olla aivan hukassa tässä vaiheessa. Kampaajallekin voi joskus antaa toisen yrityksen?

Mä olen onnekseni löytänyt mulle itselleni sopivan kampaajan. Se ei yritä tehdä musta barbieta tai muuten pilata päivääni, vaan kuuntelee ajatukseni, antaa sitten oman mielipiteensä rohkeasti ja sitten juodaan kahvia ja jankataan kunnes löydetään yhteisymmärrys. Noin sen pitäisi mennä.

Jakakaahan ihmiset kampaamokokemuksianne?

a note to myself

Muistathan rakas Minä Itse näyttäväsi aivan sairaalakarkurilta persikassa, lohenpunaisessa, haaleansinisessä tai valkoisessa? Kokeiltu on useampaan otteeseen. Pistän vähän valkoista juuri tuohon naaman viereen ja tyylipoliisilla on ihan oikea lupa alkaa pamputtaa. Inhottavaa kun joutuu muistuttamaan itseään, ettei jollekin asialle lämpeneminen hitaasti tarkoita, että se juttu omaan vaatekaappiin sopisi. Mähän pukeudun sinimustaharmaaseen ensi kesänä niinkuin joka kesä viimeiset 15 vuotta. Plööh. Sitten kun ne jälki-implantoitavat geenit keksitään, olen ensimmäisenä jonossa. Voisipa vaihtaa ihon pohjasävyä yhtä helposti kuin hiusväriä?

Tuskien taival

Jokavuotinen inferno on taas edessä: firman pikkujoulut! Sinänsä jo melko kammottavasta tilaisuudesta tekee sietämättömäksi pukukoodi. En tiedä kumpi on pahempaa: teemabileisiin pukeutuminen vai asu vapaa?
Gina Tricotin rantauduttua Suomeen tilanne on luultavasti pahentunut viime vuodesta. 3 lasta käsivarrella yläkerran kiireiset businessnaiset hikoilevat päivän kaupassa ostaakseen "juhlamekon" jota käytetään yksi päivä vuodesta ja hävetään sitten seuraavat 12 kuukautta kunnes tapahtuma toistuu. Mikähän siinä on että itkupotkuväsymys, epätoivo ja kofeiini saa niinkin usean naisen ajattelemaan että se 24,99E possunpunainen lurexihme on oikeastaan oikein hyvä vaihtoehto illan asuksi ja näyttää varmasti hemaisevalta kun..

• koko rätti muuttuu yön yli ihmeellisesti polyesteristä silkiksi
• rätin ostaja laihtuu äkillisesti noin 12 kiloa, kaikki reisistä
• on oikein pimeää
• kaikki ovat humalassa
• teemabileiden aihe on Papit & Prostituoidut
• firman muu henkilökunta sokeutuu

Menen paikalle farkuissa ja siinä vähän paremmassa neuleessa. Joulunpunainen väri, polyesteri, kivat pikkujouluglitterit, KappAhlin mummo-vs-strippari -juhlamekot ja volangit pitäisi kaikki kieltää lailla. Turha laittaa sitä 20 euroakaan johonkin sellaiseen mitä en muuten huolisi vaatekaappiini. Jos ihminen ei harrasta pikkumustia tai coctailmekkoja ylipäätänsäkään niin miksi ihmeessä aloittaa juuri pikkujoulujen alla?