never wither

Tänä vuonna haluan samaa, kuin joka syksy vuodesta 1992 alkaen: olla Tilda Swinton Orlandon loppukohtauksessa. Ilmeisesti juuri nyt koko maailma haluaa samaa, joten ehkä tänä syksynä tulee vastaan viimeinkin Se Oikea ruskea nahkatakki?

gimme shelter

Koska talvella kukaan ei tule kuitenkaan näkemään musta kuin pipon ja takin, pitäisi varmaan sijoittaa siihen takkiin. Tämä on jokavuotinen pelleshow; hyvää takkia käyttäisi kuitenkin vuodesta toiseen, mutta sensijaan päätyy ostamaan jotain-melkein-sinnepäin hintasyistä. Vuosien varrella nämä melkeinniinkun tuotteet ovat varmasti kasanneet jättilaskun ja megamigreenin. Kun palkka tulee tilille aion viimein tehdä sen, mikä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten: ostaa sen tuskaisen kalliin, mutta laadukkaan takin viimeisistä nettialeista, sillä ilman alea mulla ei olisi siihen varaa vaikka olisin loppuvuoden syömättä.

Alennusmyynneissä kun todella voi tehdä löytöjen lisäksi ihan sijoituksiakin. Oma Filippa K:n lyhyt peacoatini (joka on muuten jäänyt hieman isoksi, siksi theoutnet.com:in hysteerinen kyttäys) oli alessa vuosia sitten, ja on palvellut urheasti ja nukkaantumatta. Takki olisi ollut täysin hintaluokkani ulkopuolella ilman sitä alea. Eli kannatti palella välipäiville asti.

Ykkösvaihtoehdot tällä hetkellä, jos vain pysyvät kaupoissa siihen asti:


Kuvat: the Sartorialist, elle uk, Browns, Carin Wester.

ps. Jos haluat tukea takkiprojektiani, osta pois nurkista vanhat vaatteeni: huuto.net.

you have loved enough

Älkää ikinä menkö pois, lökäpöksyt. Saatte jakustakin taitettua pois mummosärmän.

Kuvat Filippa K & The Satorialist.

pulmailua vaatekaapilla

Tärkeä työhaastis huomena; olen jo alkanut kaivata vakituisempia työaikoja skitson vuoden jälkeen ja sen lisäksi tämä on vielä talo, johon olen aina halunnut töihin. Siis siitä asti, kun mulle noin 7-vuotiaana selvisi, ettei tulevaisuuden haaveammattini "inkkari" olekaan varsinaisesti mikään ammatti.


Kun epätoivolla silittelee ainoata kuppaista kauluspaitaansa (ne muotigurut jotka väittävät, että jokaisella ihmisellä pitää olla hyvä valkoinen kauluspaita eivät tarkoittaneet jokaisella ihmisellä mua), tulee pakostakin mieleen, että näyttäisin kiitos mielelläni Stella McCartneyltä kiitos. Tai jos pääsisi edes käsiksi Stellan vaatekaappiin. Tykkään Stellan arkityylistä nimenomaan sen arkisuuden takia. Ainakaan mä en tahdo aivan jokaikinen päivä töihin matkalla kokea maailmanlopun kriisiä vaatekaapilla. Ne hetken voi mun puolesta jättää viikonloppuihin. Olisi mukava omistaa muutama pari hyviä ja aina toimivia perusvaatteita niitä päiviä varten, kun ei tahdo temppuilla hyvän maun rajoilla.

Näinä hetkinä huomaa aina, että vaatekaapissa on pääsääntöisesti kahdenlaista materiaalia: omituisuuksia, joilla ei pääse töihin muualle kuin karnevaalikauppaan tai S&M-luolan sihteeriksi tai sitten niitä mielenhäiriössä ostettuja melkein hitti -tuotteita. Ikävä kyllä koska en ole 14-vuotias suomenruotsalainen mallityttö, H&M -polyesteribleiseri ei tuo mun päälläni toivottua tulosta. Hyvin leikattu takki on sijoitus, joka kannattaa tehdä siinä vaiheessa kun vartalosta löytyy muitakin muotoja kuin kaksi luista hartiaa nahan alla. Kaikkea ei vaan voi saada halvalla ja kunnon leikkaus ja materiaalit kuuluu nimenomaan tähän kategoriaan.

Vaatekaappihavainnosta innostuneena siivosin koko kaapin ja laitoin kiltisti sivuun kaikki ne vaatteet, joissa näyttäisin mahtavalta jos olisin Kate Moss. Tavaraa kertyi 3 Ikeakassia ja nyt vaatekaappi on tyhjää täynnä. Kummallinen tunne. Kirpputorireissu edessä.

järjestelmällistä rahankäyttöä

Säännöllisesti kuvittelen, että koskan olen "taiteellisella alalla" voin loppuelämäni mennä töihin kumihousuissa, prätkäbootseissa ja mummon risassa villapaidassa. Vaan urpo luulin väärin. Tällä hetkellä freelancer -tilanteeni vaatii jatkuvasti täysin tuntemattomien, kaupan ja markkinoinnin alalla pyörivien ihmisten tapaamista sekä ties mitä esittäytymässä ramppaamista. Kumihousut ei kuulemma oikein toimi Isojen Kulttuurirahastojen kanssa.

Mä en osaa pukeutua juhliin enkä konservatiivisesti. Vedän aina yli, kun pelkään, että kaikille paljastuu, että olenkin oikeasti rönttöapina. Mun työhaastattelulookista tulee aina surullisesti mieleen Elisabeth Rehn goes drag. Näyttää pahalta.

Viime viikolla meinasin lähteä ostamaan semi-konservatiivista, mutta samalla vähemmän Thatchermäistä vaatetta. Jotain, mikä olisi tarpeeksi tylsää ja neutraalia, muttei nyt ihan naamiaisasu sentään. Lisävaatimuksena on vielä pitkät hihat, mulla kun näitä peiteltäviä tatuointeja riittää. Tein jopa ihan mindmappia, jotain tämänhenkistä kävi mielessä:


Monen tunnin kiertämisen jälkeen alkoi nousta tippa linssiin. Kaupassa teki mieli vain kaikkea nahkasta ja niittistä. Kaikessa muussa näytin muumimammalta.

Lopulta Helsinki10iin. Siellä rakastuin sitten luonnollisesti päätäpahkaa. Eipä tullut kivaa työasua, tuli Horacen nyrkinkokoinen pääkallorintaneula. Taas yksi eeppinen virhe. Muttamuttakun se on ihana. Se ei mahdu takkini alle mekon rinnuksessa ja sillä takuulla säikyttää kulttuuritantat hengiltä, mutta.. ihana?



Mä en sitten vaan osaa.

love is all you need (..yeah, right)

Tämänhetken ykkösobsessio alkoi varmaan tosta Katen kuvasta, jossa sillä on ihanan takkuinen tukka ja täydellinen, vajaahihainen prätkärotsi.
Tahdon uuden takin! Mielellään nahkaisen, rennon, lyhythihaisen tai jopa aivan ilman hihoja. Tuostahan saa yhdistämällä aivan mitä vaan.

Oon jo pidempään kolunnut sopivaa liivi/takkimallia Helsingistä, ei tasan mitään löydy. Netti avuksi.


Ensimmäinen on Cavallia ja täysin mun saavuttamattomissani, mutta kovasti tykästyin. Tuosta saisi maustamalla joko etnohenkisen tai rockin.

Keskimmäiset on molemmat AllSaintsiä, näihin munkin lompakko taipuisi. Rakastan tota mokkaversiota! Mahtava likaisen ruskeanharmaa, tulee mieleen mun lempikynsilakka OPIn You Don't Know Jacques jonka ne perkeleet meni nyt sitten lopettamaan.

Reunalla vielä das ultimate el cheapo, eli Brittien Warehouse, johon siis reilun kuukauden päästä pääsen itsekin käsiksi Lontoonreissulla.

Voiko olla mitään parempaa kuin lyhythihainen nahkarotsi? Ei voi?

oooh, emily

Ensimmäinen Emily Bluntin leffa jonka näin ei ollut Devil wears Prada, vaan brittiläinen indietuotanto My summer of love, ei tosin aavistustakaan onko tuota suomennettu jotenkin? Klassisen kauniit englantilaiset kasvot, mahtava aksentti ja nykyään melko kivasti vonksahtanut tyyli.

Pradasta jäi ennenkaikkea mieleen Emilyn ihanan räikeät silmämeikit. Leffasta inspiroituneena kokeilin taivaansinistä itsekin kotona, lopputulos oli jossain 70-luvun transuprostituoidun ja mustan silmän välimaastossa.. Olispa taas se viileän vaalea iho.

Niille teistä jotka pystyvät kantamaan tuon kunnialla: Pradan meikkaaja Nicki Ledermann käytti juuri tuossa kuvan meikissä Diorin 5-sävyn palettia #250 Seascape, Diorin ripsaria ja pohjalla sitä munkin käyttämääni Make-Up Foreverin Face & Bodya. Suomesta löytyy hyllystä aivan loistavat vaihtoehdot sille Emilyn tummemmalle, vihertävälle, metalliselle silmämeikille: Make-Up Storen Rec tai Paus.

Parhaimmillaanhan nuo vahvat, vaaleat sävyt on aivan sellaisenaan. Pohjusta silmä huolella, jotta saat luomen omat sävyt peittoon ja puuteroi. Väri ei näytä juuri miltään, jossei pohja ole tasainen ja vaalea. Itse levitän yhtä ja samaa väriä koko liikkuvalle luomelle ja siitä siipimäisesti ohimoa kohti ja ylöspäin. Emilyllä kuvassa näyttäisi olevan silmän alaluomella puuterimaisella, tummemmansinisellä värillä tehty rajaus, yläluomella ei ole rajausta ollenkaan.

bandstand

TopShopin lookbookissa on jotain ihanaa. Nämä kaksi on aivan ehdottomia suosikkeja lopputalvelle; eihän tässä nyt ole sinänsä mitään uutta ja erikoista, mutta mittasuhteet on kohdallaan. Kapeeta ja tummaa ja satiinikorsetti villaneuleen alla todella toimii.
Kevääksi ostoslistalla: jykevät korolliset nauhanilkkurit. Menee syksylläkin taas.

Tämä on ajastettu postaus. Kovin monia en ehtinyt ennen lähtöä vääntää, katsotaan jos reissun aikana löytäisi nettikahvilan josta postailla miehen ottamia kuvia.

lowe you

Oon hitaasti ruvennut lämpenemään Daisy Lowelle. Ihanat poskipäät ja rakastan tuota huulipunaa! Täydellistä otsatukkaa ei varmaan tarvitse mainita erikseen?

Huomena vuorossa: Aesthetico entsyymikuorinta Elegia Day Spa:ssa. Ajattelin kokeilla jotain hevimpää tavallisen ultraäänipuhdistukseni sijaan, raporttia seuraa varmasti jälkikäteen. Mun ihoni on ollut hyvässä kunnossa viimeisen vuoden, mutta pari viime viikkoa kuvauspaikkoja, roskaruokaa, olutta ja stressiä on tehnyt kaameaa jälkeä. Pinta on eloton, väri himmeä, nenänpielissä on epäpuhtauksia ja loput kasvoista on kuivat kuin Uusyrittäjien ilmaiskurssi avointen yhtiöiden kirjanpidosta. Katsotaan miten reagoi.

paljaita jalkoja

Tässä sunnuntain farkkuinspiraatiota. Ja klikkaamallahan kasvaa, niinkuin aina.
Kevään ehdoton ykköstoive oli ne monessa paikkaa näkyneet Wang -henkiset kulahtaneet boyfriend farkkushortsit. Tänään aamulla löysin omani: Valtterin kirpparilta 2 eurolla Leen viimevuoden vaaleat farkut ja valmiiksi jo mahtavan pehmeiksi kuluneet, lahkeet vain pätkäisin pois. Shortsit pääsevät mukaan lomallekin. Säästin lahkeisiin vähän ylimääräistä pituutta jonka voi joko kääriä ylös tai antaa löpöttää. En varsinaisesti näytä Katelta vieläkään, mutta aina pitää jotain yrittää.

täsmätehokasta

Olin aamulla menossa töihin silmäpussit polvissa killuen kun Pomo(TM) kysyi, olisinko kuitenkin halunnut vapaapäivän, kun kerran ylityötunteja on kertynyt ja kertyy tulevaisuudessakin. Ihana ihminen!

Hyödyllistä ajankäyttöä! Aion:
a) siivota vaatekaapin
b) pestä pyykit ja siveltimet
c) laittaa jotain hyvää ruokaa
d) käydä kirpparikierroksella


Ja sitten nuo kengät. Alotetaan kirpparikierros pehmenneiden nahkakenkien etsimisellä. Mulla on jossain kaapin pohjalla vielä noin kilo niittejä teinipunkvuosilta, nyt kun on kokonainen päivä aikaa, voisin alkaa vuorata pintoja niillä. Kuvassa Madonna Desperately seekin Susanissa. Halusin nuo kengät jo kun olin 12, nyt vaan tekemään.

all work and no play

Oon pysyvästi juuttunut Michelinukkolookkiini. Yökuvaukset ulkona jatkuvat viikkotolkulla, viime viikolla käppäilin ruokiksella keskustan läpi ja kävin poimimassa talteen Twenty8Twelven teepparin jota teki pitkään mieli, päälläni toppatakki, tuulihousut ja turvakengät. Eikä edes hävettänyt. Kovin paljoa.


Iltaisin kaipaan sitten kevättä. Haluan pitää vaatteita, joissa juokseminen ei ole koominen kevennys, joissa kädet saavat happea, joissa mahtuu sisään tavallisesta oviaukosta. Tahdon peep-toe kenkiä, silkkihelmoja, paljaita käsiä! Paljetteja kaikkeen!!

Kauhea ajatus iski tajuntaani: nämä on 7kk kuvaukset, olen naimisissa työn kanssa ensi syksyyn asti, kuvauspäivä on aamusta iltaan. Kannattaako edes ostaa mukavia kesävaatteita, kun ei niissä sitten voi töihin mennä? Niiden päälle kaatuu maalia ja joudun makaamaan ojassa demoamassa ruumiin paikkaa. Mekon helma syttyy tuleen ja korkkareissa ei voi roudata.

Tästä tulee hyvin, hyvin käytännöllinen pukeutumisjakso mun elämässä. Huokaus.

about to surface

Ja edellinen fanitus vaan jatkuu:


Surfacella on siis muutakin mukavaa. Pitsiteeppari olis ihan pakko-ostos? Mekkotakki on myös soma (varsinkin noiden mun tulevien ihanien ihanien kenkien kanssa!) ja diggailen noista peruslaukkujen harmaista sävyistä. Suomestahan näitä saa ainakin Beamhillistä ja Helsinki10:stä.

hair//off

Kävin Beamhillissä hakemassa Cheap Mondayn printtimekon, kun jumituin kuolaamaan sen pienen vaaleatukkaisen myyjätytön ihania hiuksia. Lyhyt niska ja pitkä etuosa = poikamainen ja naisellinen yhtäaikaa, reilusti muotoiluvaraa.


Tukka pois! Just kun leikkasin omat pitkät hapset polkaksi, tekee mieli kyniä loputkin. Ihania pehmeitä otsaheittoja, naisellista lyhyttä niskaa ja ohutkin hius näyttää hyvältä ja pysyy kunnossa kun se ei ole liian pitkä.

Takana tietysti kaunis Karla ja kuva kertoo tuhat kertaa sanoja paremmin, miksi hiuksista on päästävä eroon. Oikealla kulmassa Tilda ja keskellä Wellan koulutuskuva, joka nyt sattuu olemaan just ja tasan se mitta johon omani pätkin, jos pätkin.

Pitäisikö, pitäisikö..

the coral sea

Patti Smith, rakkaat ihmiset. Tämä, jos mikään, on inspiraation lähde. Smith todistaa, ettei todellinen rock-asenne vanhene koskaan. Täydellisen epämääräiset hiukset, virheetön värimaailma ja juuri sopivasti androgyynit linjat. Tältä mä näyttäisin mielelläni sekä ensi kesän että kaikki kesät siitä eteenpäin, jos se vaan mitenkään olis mahdollista kantaa samalla tyylillä.

<3

nyt me ei mennä naimisiin

Keskiverrosti naiselle kuuluu "pakollisena" 3 prinsessapäivää elämässä: ylppärit, wanhojen tanssit ja häät, joista osa meistä tekee tuon viimeisen sitten useampaan otteeseen.

Wanhojen tansseihin menin 2cm Annie Lennox -pulitukassa ja saketissa. Ylppäreitäni en juhlinut ollenkaan, olin Euroopankiertueella, ei ollut aikaa eikä mielenkiintoa. Ammattiin valmistuttuani ensimmäistä kertaa jaksoin sentään keittää äipän kanssa kakkukahvit, farkuissa ja teepparissa tottakai. Edes ne parit omat ensi-illat jotka on tulleet vastaan ei ole saaneet mua mekkoon ja korkkareihin. Eli on vähiin jääneet toistaiseksi mun tähtihetkeni. No, kun naimisiin menen niin otan sitten kerralla takaisin! Rupean hysteeriseksi kauhumorsiamiseksi, 2000 vierasta ja 10 metrinen laahus.

Juuei. Mies kuitenkin haluaa isot häät, outoa kyllä. Kummallakaan ei onneksi ole kiire mihinkään (vaikka mulle mekko ja kampaus kelpaisi jo nyt, mut sen takia ei kai tartte naimisiin mennä?), ensi kesänä ei kuitenkaan ehditä kun mulla on töitä, mies on rundilla ja kaikki rahatkin meni lomaan joka siis vietetään ensi kuussa.

Ajatusleikkiä saa harrastaa. Mulla ehtii mieli kuitenkin muuttua tuhat kertaa ennen h-hetkeä, mutta toistaiseksi ajatuksena olisi ostaa omaksi jotain ihanaa sen sijaan, että vuokraamosta lainaa kermakakun. Oon muutenkin allerginen prinsessamekoille. Väri olisi kuitenkin valkoinen tai ainakin vaalea, suurin osa tutuista on mennyt naimisiin mustissa. Itse kaipaisin jotain perinteistäkin siihen pukuun.


Pitkä on perinteinen. Perinteisesti oon luistanut kaikista perinteistä, mutta nyt olisi hyvä tilaisuus järkyttää tuttuja ja pukeutua valkoiseen musliiniin. Rakastan tuota Ferrettiä.


Jos haluaisi olla taas kerran käytännöllinen, ottaisi lyhyen cocktailmekon, jolle voi tulla jotain käyttöä vielä joskus hamaassa tulevaisuudessakin. Pois nyt liika käytännöllisyys, ettei tule juhlittua tätäkin tapausta verkkareissa. Taidan sitten kallistua noiden pitkien puoleen, minaria voi pitää koko loppuelämänsä. Jossain muualla siis.


Ehdoton kampaus! Pataan sitä kampaajaa joka yrittää ehdottaa korkkiruuvikakkaroita kasvojen viereen. Jos mekko on satiininen ja valkea niin jotain rentoahan kokonaisuudessa on pakko olla. Ei ole kiva näyttää Miss Suomi ehdokkaalta?

Olenko mä ainoa, joka ei tahdo vetäistä häissään päälle krinoliinia?

kesäheinää

Näin New Worldin uudestaan eilen. Leffa ei ollut parantunut yllättäen yhtään viime näkemästä, mutta ihana Q'orianka Kilcher oli tasan niin magneettinen kuin muistin. Näitä katsoessa tekee mieli takaisin juuri pois saksittuja pitkiä, tummia hiuksia. Q'orianka saattaa olla ainoa nainen jenkkileffoista jonka kasvot muistaa vielä seuraavalla viikollakin? Mä olen aina inhonnut tollaisia hippipäänauhoja niinkuin oikeassa alanurkassa, siis aina ennenkuin näin, että tämäkin kampaus sopii jollekulle. Olispa kesä ja kasvaispa munkin hiukseni noin!

falling in love

Ne itsestäänselvät pastellivärit tulevat takaisin jossain muodossa tasan joka kevät, samoin kuin kukkakuviot ja ohuet materiaalit. Tämä tuottaa yhtä varmasti mulle päänvaivaa joka kevät. Kaupoista ei puoleen vuoteen tahdo löytää mitään päällepantantavaa. On olemassa muoti-ilmiöitä joihin ei kertakaikkiaan voi lähteä itse mukaan. Useammalla catwalkilla näkyi vaatteita jotka laittaisin mielelläni päälle heti sinä aamuna kun herään pitkänä, hoikkana ja vaaleana. Sensijaan jos mä itse vedän päälleni valkoisen sifonkiunelman volangeilla, joku kaivaa takuulla harppuunan esille. Liian tiukat pukeutumissäännöt ovat tylsiä, mutta rajansa kaikella. Viileänvaaleat värit saavat mun ihoni näyttämään likaisenkelmeältä ja valkoisesta tulee Moby Dick -välähdyksiä..

Tosin tänä vuonna epäilen, että päädyn venyttämään rajojani. Beigen, helmenharmaan, hennon lohenpunaisen ja luonnonvalkoisten välimaastosta on pakko löytyä jotain mullekin sopivaa, jossei muuten niin sitten vaikka yhdistettynä uskolliseen grafiitinharmaaseen ta kulutettuun mustaan. Philim Lim3.1 s/s oli taas kerran suuresti mieleen. Taidan ruveta etsimään vaaleampia sävyjä omaan käyttöön sieltä kartan puuterimaisemmasta päästä, hyvällä tuurilla jonnekin päin sitä asua (mahdollisimman kauas kasvoista!!) saisi ujutettua varovasti niitä rehellisiä pastellejakin.