roots rock

Viisi biisiä omilta musiikillisilta juurilta, randomisti ja ilman mitään kummempaa järjestystä. Tätä mä kuuntelin joskus silloin kultaisella 90-luvulla ja siitä eteenpäin.



Led Zeppelin. Vanhemmilla oli mainio LP -kokoelma. Mulle tuli äidinmaitona Black Sabbathia, Zeppeliniä, The Whota, Doorsia ja Uriah Heapia. Ei voi kuin kiittää länsimaisen rockin kulmakivistä.



Tom Waits. Tässä on mies jolle meinasin säästää itseni kun olin 14, enough said. Jos jokaisella on jokin suuri henkinen ihastus niin tässä on omani. Toi ääni on pelkkää puhdasta tunnetta. Kukahan noita kaameita youtube -taustavideoita muuten tehtailee..?



The Smiths. Kaverini pilkkaa mua kun kuuntelen kitisevää Morrisseyta. En aio muuttaa tapojani. Se kitisee ihanasti.



The Specials. Tätä kuunnellessa ei voi kun ottaa rennosti.



New Model Army. Mun pitkä punk kausi ei toivottavasti lopu koskaan, sieltä kevyemmästä päästä 80-luvulta mainiota folkpop -henkistä paatosta ja tosiasiahan on, ettei bändin viesti ole vanhentunut mihinkään. Kts autenttinen look! Mieletön livebändi yhäkin, muuten.

Ok. Uusin biisikin listalta on peräsin parinkymmenen vuoden takaa. Onkohan mussa jotain vikaa?


Suositelkaa jotain tuoreempaa ennenkuin musta tulee fasistinen LPdiggarimummo joka jeesustelee levymessuilla mint condition originaaliprinttikokoelmistaan?

fashion week

Fashion weekiltä mulle taisi pistää silmään ihan samat Jacobsit ja Wangit kuin muillakin, ainoana yllärinä mulle tuli Herrera. Jostain syystä tykkäsin. Sitä samaa mieluisaa sammutettua värikarttaa, rauhallinen ja tasapainoinen fiilis. Toi sammaleenvihreä mekko on täysosuma.

rillirousku

Selkeästi yhä nousussa: urpolasit 70/80-luvun vaihteesta. Poikaystävä ei luultavasti halua kävellä samalla puolella katua, paras kaveri oli ihastuksissaan. Sama jako kuin aina.

soul food, baby

Mun poikaystävä on paras kaikista. Se tuunasi mulle laukun! Ostin kirpparilta yhteishintaan 2,20E 2 kpl vinyylisinkkua ja vanhan käsilaukun jonka mussukka kunnosti ja länttäsi levyn siihen kanteen. Tämmösiin käsilaukkuihin mullakin on varaa.


Menee loistavasti pienen kittanan ruututakin kanssa, toinen kirpparilöytö. Väri on kummallinen sinapinkeltainen, en osaa vielä päättää rakastanko vai inhoanko. Pikku takki on täysin käsin ommeltu ja istuu kuin unelma.

Nyt jos olisi kevät ja skootteri niin mä olisin niin Quadropheniaa että kelpais.

rillirousku, osa 2

Harvinaisen kärähtänyt naama ja likainen tukka aamukiireessä.

ASOS ilahdutti paketilla. Viime viikolla tilatut rillit tuli postiin 4 työpäivässä, ei huono. Huimat 12 puntaa taisi posteineen tulla hintaa? Mulla on oikeasti huono näkö, tuttu optikko on näihin pilailulinssiratkaisuihin ja vintagelaseihini vaihtanut oikeat linssit.

Huomena pitäisi olla valmiit linssit myös aidoissa vintagekehyksissäni, saa uudet lasit päähän! Kivakiva.

nyt me ei mennä naimisiin

Keskiverrosti naiselle kuuluu "pakollisena" 3 prinsessapäivää elämässä: ylppärit, wanhojen tanssit ja häät, joista osa meistä tekee tuon viimeisen sitten useampaan otteeseen.

Wanhojen tansseihin menin 2cm Annie Lennox -pulitukassa ja saketissa. Ylppäreitäni en juhlinut ollenkaan, olin Euroopankiertueella, ei ollut aikaa eikä mielenkiintoa. Ammattiin valmistuttuani ensimmäistä kertaa jaksoin sentään keittää äipän kanssa kakkukahvit, farkuissa ja teepparissa tottakai. Edes ne parit omat ensi-illat jotka on tulleet vastaan ei ole saaneet mua mekkoon ja korkkareihin. Eli on vähiin jääneet toistaiseksi mun tähtihetkeni. No, kun naimisiin menen niin otan sitten kerralla takaisin! Rupean hysteeriseksi kauhumorsiamiseksi, 2000 vierasta ja 10 metrinen laahus.

Juuei. Mies kuitenkin haluaa isot häät, outoa kyllä. Kummallakaan ei onneksi ole kiire mihinkään (vaikka mulle mekko ja kampaus kelpaisi jo nyt, mut sen takia ei kai tartte naimisiin mennä?), ensi kesänä ei kuitenkaan ehditä kun mulla on töitä, mies on rundilla ja kaikki rahatkin meni lomaan joka siis vietetään ensi kuussa.

Ajatusleikkiä saa harrastaa. Mulla ehtii mieli kuitenkin muuttua tuhat kertaa ennen h-hetkeä, mutta toistaiseksi ajatuksena olisi ostaa omaksi jotain ihanaa sen sijaan, että vuokraamosta lainaa kermakakun. Oon muutenkin allerginen prinsessamekoille. Väri olisi kuitenkin valkoinen tai ainakin vaalea, suurin osa tutuista on mennyt naimisiin mustissa. Itse kaipaisin jotain perinteistäkin siihen pukuun.


Pitkä on perinteinen. Perinteisesti oon luistanut kaikista perinteistä, mutta nyt olisi hyvä tilaisuus järkyttää tuttuja ja pukeutua valkoiseen musliiniin. Rakastan tuota Ferrettiä.


Jos haluaisi olla taas kerran käytännöllinen, ottaisi lyhyen cocktailmekon, jolle voi tulla jotain käyttöä vielä joskus hamaassa tulevaisuudessakin. Pois nyt liika käytännöllisyys, ettei tule juhlittua tätäkin tapausta verkkareissa. Taidan sitten kallistua noiden pitkien puoleen, minaria voi pitää koko loppuelämänsä. Jossain muualla siis.


Ehdoton kampaus! Pataan sitä kampaajaa joka yrittää ehdottaa korkkiruuvikakkaroita kasvojen viereen. Jos mekko on satiininen ja valkea niin jotain rentoahan kokonaisuudessa on pakko olla. Ei ole kiva näyttää Miss Suomi ehdokkaalta?

Olenko mä ainoa, joka ei tahdo vetäistä häissään päälle krinoliinia?

kuluttaja vs. kampaaja

Olen nyt törmännyt tähän kuluttaja vs. kampaaja -keskusteluun useammassa blogissa ja pakkohan asiaa on sörkkiä.

Jokaisella naisella on jokin kaamea kampaajamuisto vuosien varrella, suurimmalla osalla naisista useampia. Ikinä en unohda esim sitä kertaa kun Helsingin nimeämättä jäävä ultracoolin kampaamon suurinpiirtein nerona palvottu kampaaja leikkasi mulle Black Adder -henkisen pottatukan (joka siis varmasti toimii jollakulla, mutta eipä vaan mun jättiotsani kanssa!) jossa näytin ihan oliivi-ihoiselta pikkupossulta kun pyysin tasoittamaan latvat.. Ja laskutti episodista noin 100E vielä sen jälkeenkin kun olin protestoinut äänekkäästi. Kampaaja totesi, että sen mielestä kampaus oli "pirteä". Mulla oli jalassa gladiaattoribootsit, megapillit nahkahousut ja vintage bändipaita, näytinköhän mä siltä, että mä kaipasin jotain "pirteää"..?





Tältähän me kaikki "haluttaisiin" näyttää. Ja tältä lähes kukaan meistä ei näytä.




Tältä me suomalaiset ja ns perustallaajat sitten yleensä näytetään kotivärjätyssä pitkässä hiuksessa jota ei saa leikata. Sävy on ohut ja halpa, latvat palaneet.
Useilla meistä on (ONNEKSI!) parempaakin tekemistä kuin istua peilin edessä tutkimassa karvan kasvua kaikki päivät. Oman ulkomuotonsa näkee kuitenkin lähes aina liian läheltä. Huonot kampaajakokemukset johtuvat yleensä huonoista kampaajista, tai siitä ettei kehtaa vaatia haluamaansa tarpeeksi äänekkäästi. Rehellisesti sanoen lähes kaikki meistä kaipaavat joskus edes ammattiapua. Jos kys ammattilainen alkaa huokailla ja ehdottaa kaljua, sitä voi mun mielestä kolauttaa föönillä leukaan.

Suomalainen hius on lasimainen ja hento. Kotivärjäyksestä jää herkästi vuosien jälkeen käsiin eritasoisia ja sävyisiä kerrostumia, henkilökohtaisena suosikkinani se "tummanruskea" kestosävy joka haalistuu aina kärähtäneeseen oranssiin. Kestoväriä kun ei todellisuudessa ole olemassakaan. Värin vetyperoksidi (ja kyllä, tummat sävytkin sisältävät tätä) vaalentaa hiusten omaa sävyä pigmentin alla, kun ruskea pigmentti kuluu pois tulos on aina likaisen punertava. Visiitti kampaajalle ja sävyn taittaminen ja tasoitus kevytsävyllä korjaisivat ongelman nopeasti, sen sijaan kotivärjäri yleensä sammuttaa tulta tulella ja laittaa päälle uuden kerroksen samaa purkkiväriä. Kun se kuollut hius haaroittuu, sitä ei saa enää millään L'Oreal Ihan-oikeasti-tämä-on-ihmetuote 5,99E mössöillä liimattua ehjäksi. Niin se vain toimii, että silloin tällöin pitää uhrata sentti jotta ne pörheät laineet eivät olisi korppuisia laineita.

Kun sitten onnistut löytämään kampaajan, joka puhuu samaa kieltä ja on valmis tekemään töitä jotta sä näyttäisit paremmalta, siitä kampaajasta kannattaa pitää kiinni. Esim värjäys ei kuitenkaan ole jotain, mikä onnistuu aivan saumatta ensimmäisellä kerralla, meillä kaikilla kun on usein hiuksessa alla ties mitä kaupan sävytteitä, vetyperoksidia, käsittelyjä ja jossain siellä alla vielä oma pohjasävykin joka saattaa olla aivan hukassa tässä vaiheessa. Kampaajallekin voi joskus antaa toisen yrityksen?

Mä olen onnekseni löytänyt mulle itselleni sopivan kampaajan. Se ei yritä tehdä musta barbieta tai muuten pilata päivääni, vaan kuuntelee ajatukseni, antaa sitten oman mielipiteensä rohkeasti ja sitten juodaan kahvia ja jankataan kunnes löydetään yhteisymmärrys. Noin sen pitäisi mennä.

Jakakaahan ihmiset kampaamokokemuksianne?

dagmar f/w09

Dagmarin f/w näytöksessä oli paljon hyvää: viileän murretut sävyt, villa, silkki ja sametti, mielenkiintoiset linjat.. Mutta ennenkaikkea nuo läpinäkyvät housut! Miten mikään noin epäkäytännöllinen ja hämmentävä voi näyttää niin hyvältä kuin tuossa viimeisessä kuvassa vihertävänharmaan mekon ja bootsien kanssa? Jos löydän jostain powermeshiä teen itselleni tuollaiset enkä kehtaa ikinä laittaa niitä päälle.

kesäheinää

Näin New Worldin uudestaan eilen. Leffa ei ollut parantunut yllättäen yhtään viime näkemästä, mutta ihana Q'orianka Kilcher oli tasan niin magneettinen kuin muistin. Näitä katsoessa tekee mieli takaisin juuri pois saksittuja pitkiä, tummia hiuksia. Q'orianka saattaa olla ainoa nainen jenkkileffoista jonka kasvot muistaa vielä seuraavalla viikollakin? Mä olen aina inhonnut tollaisia hippipäänauhoja niinkuin oikeassa alanurkassa, siis aina ennenkuin näin, että tämäkin kampaus sopii jollekulle. Olispa kesä ja kasvaispa munkin hiukseni noin!