lauantai 20. joulukuuta 2008

MAC vs ammattillinen puutuminen

Lisää kuvaKuva: Alberta Ferretti a/w 09. Tässä on kaikki kohdallaan: täyteläiset kulmakarvat, pehmeä pohja ja marjaiset huulet.

Kun käyttää huomattavasti vapaa-aikaansa kosmetiikkateollisuuden seuraamiseen ja tekee samaa työn puolesta lopun aikaa, henkilökohtainen meikkiyliannostus iskee väistämättä kerran vuodessa. Omaa naamaa on tullut syynättyä suurennuslasin kanssa puutumiseen asti. Lauantai-illan tullessa pitäisi painua töihin; mielellään edes suurinpiirtein edustavan näköisenä.

Olen aina ollut sitä mieltä, ettei vähemmän ole enemmän. Enemmän on enemmän, siisti ja luonnollinen on tylsää. Kun syksy/talven catwalkkuvista löytyi mustikanmustia huulia, vaaleaa mattapohjaa ja dramaattisia silmiä olin aivan innoissani. Noin minuutin ajan. Peiliin katsoessa on alkanut ensimmäistä kertaa tuntua siltä, että kaikki meikki on liikaa. Ripsiväri on auttamattoman vanhanaikaisen näköistä, ohuinkin pohja liian paksu ja pienikin hippunen silmämeikkiä tätimäistä.



MACin huulipunat ovat ainoa asia josta olen jaksanut innostua talvella. Olen muutenkin MAC-fani; firma on PETA-listattu, hinta-laatusuhde kohdallaan, värivalikoima laaja ja mielenkiintoinen. Hauskasti samaan aikaan tarjolla on trendikkäitä pintoja ja sävyjä, vanhoja klassikoita ja muodista riippumattomia perustuotteita.



Varsinkin huulipunissa värivalikoima on todella kattava. En ole suuri MACin pohjien ystävä, mutta huulipunan hinta ja koostumus on täysosuma. Syksyn mattapunat vietiin käsistä viikossa enkä ehtinyt kahmaista kuin sen mustimman mattamustikan jonka varovaiset suomalaiset jättivät viimeisenä hyllyyn, mutta tuoreehkosta Red She Said -kokoelmastikin löytyy mielenkiintoisia sävyjä, kuten tuo ylläolevan kuvan nimikkopuna.

Pääsin itse yli huulipunafobiasta kun jätin rajauksen kokonaan tekemättä. Vahvat marjaiset värit näyttävät tuoreelta kun pohjustaa ja puuteroi huulet ja ympäröivän ihon huolella ja aloittaa värin levityksen huulten sisäosista ja häivyttää sormilla kohti ääriviivoja, Ferrettin tyyliin ilman vahvaa rajaa. Tämänhetkisestä meikkiallergiastani johtuen yhdistäisin punaiset huulet mahdollisimman ohueen mutta silti ihoon virheet peittävään pohjaan, kevyeen poskipunaan tai varjostukseen ja runsaisiin, luonnollisiin kulmakarvoihin. Pohjaa lukuunottamatta jättäisin silmämeikin väliin kokonaan.

Ei kommentteja: