tiistai 19. tammikuuta 2010

osa 1: noora

Pitkällinen alustus seuraa:
Juttelin kaverin kanssa hyödyllisimmistä meikki/hiusvinkeistä, joihin teineinä olimme törmänneet (jepjep, siis 90-luvun puolivälissä, aikana jolloin internetistä ei löytynyt hot roller tutorialeita) ja muistui mieleeni ikivanha lehtijuttu, jossa perus-Irma X:stä oli otettu ensin kuva omissa ns. arkimeikeissä ja sitten lähdetty arkilookkia parantamaan. Kevyellä kädellä; ei ylettömän vaikeita varjostuksia, 100e Chanelin meikkivoiteita tai 20-minuuttia vaativia taikatemppuja. Pikkujuttuja. Kys jutun perusteella minulle ainakin avautui aikanaan ensimmäistä kertaa, mitä hittoa sillä shinerilla oikein oli tarkoitus tehdä.
Teen kesään asti keikkaa Lumenelle. Tässä työssä törmäsin ensimmäistä kertaa vuosiin Kuluttajaan Meikkiostoksilla. Viimeiset 5 vuotta olen jumittanut teatteri/elokuvapuolella, eikä kukaan ole tullut multa kyselemään mitä silmämeikinpohjustusaineella tekee ja "onko sitä pakko käyttää". Tästä innostuneena, ajattelin aloittaa kerta viikossa pikameikkitutorialin. Ja tällä kertaa aloitan alkeista, tuttuja ihmisiä ja elävän elämän ongelmia käyttäen, mallien sijaan.

Idea on tämä: ensimmäisessä kuvassa henkilö omissa arkimeikissä: itse laitettu, omilla tuotteilla kun en seissyt sivussa mutristelemassa. Toisessa oma variaationi asiasta, eli nopeita temppuja joita lähtisin itse arkimeikkiin lisäämään. Ja kolmas kuva saa sitten elää omaa elämäänsä, tällä kertaa vuorossa maailman nopein muuntautuminen päivämeikistä iltaan.

Eli: tässä on Noora. Noora on vaatetusalan opiskelija/työläinen. Noora kasvaa klikkaamalla.

Oma arkipohja: sisältää hieman meikkipuuteria nenänpieliin (merkki tällä hetkellä "jotain halpista"), rajaukset MsChicin metallinsävyisellä liquid linerilla ja hieman ruskeaa luomiväriä, merkki tuntematon.

1: Oma versioni. Meikkivoide Make-Up Forever HD Foundation, luomet pohjustettu Lumenen eye basella. Kevyt puuterointi. Poskilla muotoiluun MACin poskipunaa sävy Harmony ja jotta pysyttäisiin edullisella kartalla, H&M roosansävyistä poskipunaa. Korostuksiin MakeUp Storen hillitynhohtava luomiväri Muffin. Luomilla MACin lilanhohtoinen kajalrajaus ja MuFen hennon viileänruskea luomiväri. Hieman roosaa huulikiiltoa, ja se on siinä. Uusiksi tarvikkeiksi riittävät omat näpit, 2 poskipunasivellintä ja 1 sivellin shinerin/korostuksen levittämiseen.
Aikaa meikin tekemiseen: <10min.
Miksi? Liian tasamattainen pohja tekee ihosta herkästi elottoman ja kasvojenpiirteet latistuvat. Luonnollinen iho ei ole aivan mattainen ja tasasävyinen. Korostus ja poskipuna tuovat kasvoille takaisin kaivattua sävyä ja hehkua, ja niillä saa kaivettua esiin kasvojen luustoa. Itse jätän arkisin sitten mieluummin vaikka ne silmät vähemmälle huomiolle jos aikaa on vain yhteen.

2: Kirkkaanpunainen huulipuna menisi nudemmankin pohjan kanssa.
Aikaa meikin tekemiseen: >10min.


1. Varjo; poskiluun alle
2. Poskipuna; poskiluulla, häivyttäen ylös kohti ohimoita
3. Korostus; poskiluun yläpuolelle, amorinkaarelle, nenänvarteen, kulmaluulle..

4. Oma rajaus. Kun vedät rajauksen silmän ulkonurkan yli, varo vetämästä sitä alaviistoon. Kuvasta näkee hyvin, miten se vetää alaspäin silmän ilmettä.
5. Kevyempi rajaus, ei tee silmistä "surullisen" näköisiä.

Miten on asian laita, kiinnostaako ketään lukea jos jatkan aihetta tulevaisuudessakin? Toiveita saa esittää. Tulevaisuudessa ajattelin tehdä ihan vaihe vaiheelta -tyyppistä kuvasarjaa; väreistä, siveltimistä, jne.

8 kommenttia:

Siilikissa kirjoitti...

Kiinnostaa. Todella. :)

Anonyymi kirjoitti...

Lopputulos on fantastinen! Ihosta tulee todella kaunis ja kasvoista ihan eri muotoiset. Huulipunan sävy on herkullinen. Kyllä meitä kiinnostaa!

W kirjoitti...

Kiinnostaa kyllä, tuo viimeinen meikki on todella kaunis! Ja Nooralla on mahtavan väriset hiukset.

Myy / Nutturapää kirjoitti...

Kiinnostaa! :)

netta kirjoitti...

Kiinnostaa, ehdottomasti! Aivan mahtavasti toteutettu postaus.:)

Eveliina kirjoitti...

Erittäin hyvä juttu!

terv. Prefecta
http://anotherfabday.blogspot.com

Enne kirjoitti...

Käytännöllisesti ja ymmärrettävästi toteutettu tutorial, ehdottomasti kiinnostaa vastaavat aiheet jatkossakin!

Anne kirjoitti...

Erittäin mielenkiintoista!