keskiviikko 21. tammikuuta 2009

sekoilua alennusmyynneissä, osa1


Mopo lähti käsistä All Saintsin 70% alemyynnissä.
Mulla ja miehellä kävi siinä mielessä onni onnettomuudessa AllSaintsin huonosti päivittyvien aletuotteiden kanssa, että viidestä tuotteesta postiin päätyi lopulta vain kaksi. Ei tosin meidän omasta tahdosta: nettisivu päivittyy huonosti, hajakokoja oli sivun mukaan vielä jäljellä joten shopping cartiin vain ja Visa kehiin. Vasta 2 päivän kuluttua tuli automaattinen maili, jossa ilmoitettiin, että varastosta löytyi vain mun laukkuni ja miehen paita, jotka oli sitten jo postitettu. Jos olisi halunnut lisätä tilaukseen jotain pois jääneen mekon, neuleen ja paidan tilalle, se olisi pitänyt tehdä erikseen uutena tilauksena ja maksaa siis myös postit uudelleen. Varastotilanteen ollessa tämä, olisi ollut mukava päästä käsiksi avoimeen tilaukseen vielä ennen postitusta. Samanaikaisesti nettisivun mukaan samoja tuotteita löytyy yhä. Jaa-a?

Noh. Mika on suloisen pehmeä ja tarpeeksi iso laukku arkikäyttöön, eikä ainakaan tarvitse hikoilla Visa-laskun kanssa ensi kuussa. Meinasin yhdistää hajoileviin vaaleisiin boyfriend -farkkuihin ja myöhemmin shortseihin ja vaaleaan neule t-paitaan.

1 kommentti:

tiiti kirjoitti...

hihi, mulle kävi vähän samalla lailla tuon all saintsin alen kanssa :D piti ostaa yhdet pienet alennuskengät ja nyt mulla on jotenkin sandaalien lisäksi enemmän haarniskakoruja kuin keskiaikaisella linnanritarilla...