purple suede shoes

Lisää viimeaikaisia kirpparituliaisia! Ja kuvahan kasvaa klikkaamalla.. On mukavaa, kun pienille jaloille löytyy hyvin käytettyjä kenkiä. Hinta ei satu, vanhoissa kengissä on usein loistava lesti ja oikeasti huolella tehdyt yksityiskohdat. Tässä lähinnä korkkarimatskua, enpä ole jaksanut kuvata vintagesaapashyllyä, sillä saappaat kuuluu talveen ja nythän on ihan selkeesti jo kevät? Ehheh joo. Paleltumavammoja.

Takarivissä 50-luvulta peräisin olevat nudesävyiset korkkarit. Aivan ihanat jalassah ja pidentää säärtä mukavasti. Nämä on mun kalleimmat vintagepopot, taisi maksaa jopa HUIMAT 20E? Ruutu Rouvasta peräisin.

Hassunmuotoiset liilat mokkapopot 70/80 -luvun hämäristä löytyi Kallion Ansasta. Kengännauhatkin on mokkaa.

Barratsin stilettikorkkarit edessä vasemmalla jäi käteen Glasgown reissulta, Oxfamilta muistaakseni. Olisinkohan jopa 4 puntaa pulittanut? Näissä on 10cm korko, varovasti mukulakivillä. Niissä on soma valkoinen lehti nilkassa.

Keskellä edessä petrolinväriset peeptoet. Parasta näissä oli myrkyllinen väri ja 1,5E hinta Valtterin kirpparilla.

Oikealla toiset mun mummon ikäiset kengät. Laventelinväriset korkkarit on ihanat kesällä. Löytyi Tukholman Söderin vintagepuljusta, en vain muista mistä niistä.

Harrastaako kukaan muu käytettyjä kenkiä vai onko ne maailman kauhein jalkasilsayökötys niinkuin nihkeä duunikaverini väittää?

moottoritie on kuuma

Yksi kohta kesän ostoslistasta hoidettu: gladiaattorisandaalit. Tuplana, itseasiassa. Kirpparilta tietysti, 3e/pari. Hykertelin koko matkan kotiin.


Ruskeat! Noi niitit on rakkaus ja nämä istuu todella nätisti jalassa.


Mustat. Pakollinen sävy. Nämä oli kokoa 39, mutta kiltti suutarisetä sahasi kantapäästä ja varpaasti 3 kokoa pois.

10. käskyä

Töissä sattui kouraan uusi Olivia. Lehdestä löytyi juttu, jossa muodin kanssa aktiivisemmin pelaavat nuoret naiset listasivat 10 kohtaa omasta tyylistään, joukossa esim. Paras aika vuodesta -Stella, jonka blogi oli yksi ensimmäisistä, joita itse olen seurannut..

Mun mielipidettä ei tule kukaan kotoa kyselemään, mutta netti onkin siitä hieno keksintö, että täällä me voidaan jokainen tuulettaa aivopierujamme julkisesti, eli tässä tulee omat 5 pientä sääntöäni koskien tosin kosmetiikkaa. Ja kyllä, nämä koskee tasan mua itseäni. Ei sen tarvitse toimia muilla vain siksi, että se toimii mulla.

1. Hyvät perusmeikit. Jos meikkipohja näyttää meikiltä eikä sovi 100% omaan ihonväriin, sen voi antaa vaikka kaverilleen, sillä itse sillä ei kyllä silloin tee mitään. Mä kuitenkin meikkaan töihin aina, kun joudun kasvotusten asiakkaiden kanssa tekemisiin, ja jos tiedän varmasti kaipaavani meikatessa jotain tiettyä tuotetta, niin on väärästä päästä säästöä korvata jokapäiväinen suosikki huonommalla vaihtiksella. Laadukkaampi pohja kirpaisee ostaessa, mut toisaalta hyvälaatuinen pohja kestää yleensä myös huomattavasti pidempään.

2. Tyyli on kokonaisuus. Jos muoti on parhaimmillaan taidetta, niin iho ja kroppa on sitten varmaan kanvaasi, eikä se lopputulosta auta jos pohjalle on valmiiksi kustu. Useamman tutun täydellinen hiustensävy ja vauvanpeppuiho eivät kaipaa kemiallista apua, mutta mäpäs kaipaan. Käyn kosmetologilla vähintään 4 kertaa vuodessa, kampaajalla tarvittaessa. Kun lompakko on tyhjä, apuun tulee kosmetologiopisto ja kampaamokoulut (en tosin anna opiskelijoiden tehdä muuta kuin sävyttää tyven samalla tutulla värillä, sori vaan ihmiset..). Huonokuntoisten hiusten ja finninenän kanssa mikään ei kumminkaan näytä hyvältä, eli tämä kulu menee vaatekaupan edelle.

3. Itseruskettavassa ei ole tarkoitus kylpeä. Jos iho on vaalea, ei se oikeasti ketään hämää kun maalaat itsesi oranssiksi. Tämän pitäisi olla kaikille itsestäänselvää, mutta jostain syystä ilmeisesti kun naiselta lähtee värilitkumopo käsistä, oman naaman sävyä ei osaa enää oikeasti katsoa objektiivisesti. Varmaan anoreksian sukuinen minäkuvaongelma?

4. Tunne värisi. Lämmön ja kylmyyden oikea aste on tasan kaikki kaikessa hiusvärin ja poskipunan kanssa. Ja kyllä, ihon tummuusaste vaihtuu vuodenajan mukaan, mutta samanaikaisesti pohjasävy pysyy samana. Oma värikartta liukuu inasen lämpimämpään kun iho alkaa ruskettua, kesä ja talvimeikit on siis todella hyvä pitää erillään.

5. Dragmeikki vanhentaa. Jos olet Paula Koivuniemi, sitä maalia voi käyttää vapaasti, muuten vähempi saattaa olla enemmän. Jos tekee mieli meikata tunnin ajan ennen baaria, voisi keskittyä huolelliseen levitykseen, tarkkaan valittuihin yksityiskohtiin ja sävyihin eli ei se määrä vaan laatu.

roots rock

Viisi biisiä omilta musiikillisilta juurilta, randomisti ja ilman mitään kummempaa järjestystä. Tätä mä kuuntelin joskus silloin kultaisella 90-luvulla ja siitä eteenpäin.



Led Zeppelin. Vanhemmilla oli mainio LP -kokoelma. Mulle tuli äidinmaitona Black Sabbathia, Zeppeliniä, The Whota, Doorsia ja Uriah Heapia. Ei voi kuin kiittää länsimaisen rockin kulmakivistä.



Tom Waits. Tässä on mies jolle meinasin säästää itseni kun olin 14, enough said. Jos jokaisella on jokin suuri henkinen ihastus niin tässä on omani. Toi ääni on pelkkää puhdasta tunnetta. Kukahan noita kaameita youtube -taustavideoita muuten tehtailee..?



The Smiths. Kaverini pilkkaa mua kun kuuntelen kitisevää Morrisseyta. En aio muuttaa tapojani. Se kitisee ihanasti.



The Specials. Tätä kuunnellessa ei voi kun ottaa rennosti.



New Model Army. Mun pitkä punk kausi ei toivottavasti lopu koskaan, sieltä kevyemmästä päästä 80-luvulta mainiota folkpop -henkistä paatosta ja tosiasiahan on, ettei bändin viesti ole vanhentunut mihinkään. Kts autenttinen look! Mieletön livebändi yhäkin, muuten.

Ok. Uusin biisikin listalta on peräsin parinkymmenen vuoden takaa. Onkohan mussa jotain vikaa?


Suositelkaa jotain tuoreempaa ennenkuin musta tulee fasistinen LPdiggarimummo joka jeesustelee levymessuilla mint condition originaaliprinttikokoelmistaan?

fashion week

Fashion weekiltä mulle taisi pistää silmään ihan samat Jacobsit ja Wangit kuin muillakin, ainoana yllärinä mulle tuli Herrera. Jostain syystä tykkäsin. Sitä samaa mieluisaa sammutettua värikarttaa, rauhallinen ja tasapainoinen fiilis. Toi sammaleenvihreä mekko on täysosuma.

rillirousku

Selkeästi yhä nousussa: urpolasit 70/80-luvun vaihteesta. Poikaystävä ei luultavasti halua kävellä samalla puolella katua, paras kaveri oli ihastuksissaan. Sama jako kuin aina.

soul food, baby

Mun poikaystävä on paras kaikista. Se tuunasi mulle laukun! Ostin kirpparilta yhteishintaan 2,20E 2 kpl vinyylisinkkua ja vanhan käsilaukun jonka mussukka kunnosti ja länttäsi levyn siihen kanteen. Tämmösiin käsilaukkuihin mullakin on varaa.


Menee loistavasti pienen kittanan ruututakin kanssa, toinen kirpparilöytö. Väri on kummallinen sinapinkeltainen, en osaa vielä päättää rakastanko vai inhoanko. Pikku takki on täysin käsin ommeltu ja istuu kuin unelma.

Nyt jos olisi kevät ja skootteri niin mä olisin niin Quadropheniaa että kelpais.

rillirousku, osa 2

Harvinaisen kärähtänyt naama ja likainen tukka aamukiireessä.

ASOS ilahdutti paketilla. Viime viikolla tilatut rillit tuli postiin 4 työpäivässä, ei huono. Huimat 12 puntaa taisi posteineen tulla hintaa? Mulla on oikeasti huono näkö, tuttu optikko on näihin pilailulinssiratkaisuihin ja vintagelaseihini vaihtanut oikeat linssit.

Huomena pitäisi olla valmiit linssit myös aidoissa vintagekehyksissäni, saa uudet lasit päähän! Kivakiva.

nyt me ei mennä naimisiin

Keskiverrosti naiselle kuuluu "pakollisena" 3 prinsessapäivää elämässä: ylppärit, wanhojen tanssit ja häät, joista osa meistä tekee tuon viimeisen sitten useampaan otteeseen.

Wanhojen tansseihin menin 2cm Annie Lennox -pulitukassa ja saketissa. Ylppäreitäni en juhlinut ollenkaan, olin Euroopankiertueella, ei ollut aikaa eikä mielenkiintoa. Ammattiin valmistuttuani ensimmäistä kertaa jaksoin sentään keittää äipän kanssa kakkukahvit, farkuissa ja teepparissa tottakai. Edes ne parit omat ensi-illat jotka on tulleet vastaan ei ole saaneet mua mekkoon ja korkkareihin. Eli on vähiin jääneet toistaiseksi mun tähtihetkeni. No, kun naimisiin menen niin otan sitten kerralla takaisin! Rupean hysteeriseksi kauhumorsiamiseksi, 2000 vierasta ja 10 metrinen laahus.

Juuei. Mies kuitenkin haluaa isot häät, outoa kyllä. Kummallakaan ei onneksi ole kiire mihinkään (vaikka mulle mekko ja kampaus kelpaisi jo nyt, mut sen takia ei kai tartte naimisiin mennä?), ensi kesänä ei kuitenkaan ehditä kun mulla on töitä, mies on rundilla ja kaikki rahatkin meni lomaan joka siis vietetään ensi kuussa.

Ajatusleikkiä saa harrastaa. Mulla ehtii mieli kuitenkin muuttua tuhat kertaa ennen h-hetkeä, mutta toistaiseksi ajatuksena olisi ostaa omaksi jotain ihanaa sen sijaan, että vuokraamosta lainaa kermakakun. Oon muutenkin allerginen prinsessamekoille. Väri olisi kuitenkin valkoinen tai ainakin vaalea, suurin osa tutuista on mennyt naimisiin mustissa. Itse kaipaisin jotain perinteistäkin siihen pukuun.


Pitkä on perinteinen. Perinteisesti oon luistanut kaikista perinteistä, mutta nyt olisi hyvä tilaisuus järkyttää tuttuja ja pukeutua valkoiseen musliiniin. Rakastan tuota Ferrettiä.


Jos haluaisi olla taas kerran käytännöllinen, ottaisi lyhyen cocktailmekon, jolle voi tulla jotain käyttöä vielä joskus hamaassa tulevaisuudessakin. Pois nyt liika käytännöllisyys, ettei tule juhlittua tätäkin tapausta verkkareissa. Taidan sitten kallistua noiden pitkien puoleen, minaria voi pitää koko loppuelämänsä. Jossain muualla siis.


Ehdoton kampaus! Pataan sitä kampaajaa joka yrittää ehdottaa korkkiruuvikakkaroita kasvojen viereen. Jos mekko on satiininen ja valkea niin jotain rentoahan kokonaisuudessa on pakko olla. Ei ole kiva näyttää Miss Suomi ehdokkaalta?

Olenko mä ainoa, joka ei tahdo vetäistä häissään päälle krinoliinia?

kuluttaja vs. kampaaja

Olen nyt törmännyt tähän kuluttaja vs. kampaaja -keskusteluun useammassa blogissa ja pakkohan asiaa on sörkkiä.

Jokaisella naisella on jokin kaamea kampaajamuisto vuosien varrella, suurimmalla osalla naisista useampia. Ikinä en unohda esim sitä kertaa kun Helsingin nimeämättä jäävä ultracoolin kampaamon suurinpiirtein nerona palvottu kampaaja leikkasi mulle Black Adder -henkisen pottatukan (joka siis varmasti toimii jollakulla, mutta eipä vaan mun jättiotsani kanssa!) jossa näytin ihan oliivi-ihoiselta pikkupossulta kun pyysin tasoittamaan latvat.. Ja laskutti episodista noin 100E vielä sen jälkeenkin kun olin protestoinut äänekkäästi. Kampaaja totesi, että sen mielestä kampaus oli "pirteä". Mulla oli jalassa gladiaattoribootsit, megapillit nahkahousut ja vintage bändipaita, näytinköhän mä siltä, että mä kaipasin jotain "pirteää"..?





Tältähän me kaikki "haluttaisiin" näyttää. Ja tältä lähes kukaan meistä ei näytä.




Tältä me suomalaiset ja ns perustallaajat sitten yleensä näytetään kotivärjätyssä pitkässä hiuksessa jota ei saa leikata. Sävy on ohut ja halpa, latvat palaneet.
Useilla meistä on (ONNEKSI!) parempaakin tekemistä kuin istua peilin edessä tutkimassa karvan kasvua kaikki päivät. Oman ulkomuotonsa näkee kuitenkin lähes aina liian läheltä. Huonot kampaajakokemukset johtuvat yleensä huonoista kampaajista, tai siitä ettei kehtaa vaatia haluamaansa tarpeeksi äänekkäästi. Rehellisesti sanoen lähes kaikki meistä kaipaavat joskus edes ammattiapua. Jos kys ammattilainen alkaa huokailla ja ehdottaa kaljua, sitä voi mun mielestä kolauttaa föönillä leukaan.

Suomalainen hius on lasimainen ja hento. Kotivärjäyksestä jää herkästi vuosien jälkeen käsiin eritasoisia ja sävyisiä kerrostumia, henkilökohtaisena suosikkinani se "tummanruskea" kestosävy joka haalistuu aina kärähtäneeseen oranssiin. Kestoväriä kun ei todellisuudessa ole olemassakaan. Värin vetyperoksidi (ja kyllä, tummat sävytkin sisältävät tätä) vaalentaa hiusten omaa sävyä pigmentin alla, kun ruskea pigmentti kuluu pois tulos on aina likaisen punertava. Visiitti kampaajalle ja sävyn taittaminen ja tasoitus kevytsävyllä korjaisivat ongelman nopeasti, sen sijaan kotivärjäri yleensä sammuttaa tulta tulella ja laittaa päälle uuden kerroksen samaa purkkiväriä. Kun se kuollut hius haaroittuu, sitä ei saa enää millään L'Oreal Ihan-oikeasti-tämä-on-ihmetuote 5,99E mössöillä liimattua ehjäksi. Niin se vain toimii, että silloin tällöin pitää uhrata sentti jotta ne pörheät laineet eivät olisi korppuisia laineita.

Kun sitten onnistut löytämään kampaajan, joka puhuu samaa kieltä ja on valmis tekemään töitä jotta sä näyttäisit paremmalta, siitä kampaajasta kannattaa pitää kiinni. Esim värjäys ei kuitenkaan ole jotain, mikä onnistuu aivan saumatta ensimmäisellä kerralla, meillä kaikilla kun on usein hiuksessa alla ties mitä kaupan sävytteitä, vetyperoksidia, käsittelyjä ja jossain siellä alla vielä oma pohjasävykin joka saattaa olla aivan hukassa tässä vaiheessa. Kampaajallekin voi joskus antaa toisen yrityksen?

Mä olen onnekseni löytänyt mulle itselleni sopivan kampaajan. Se ei yritä tehdä musta barbieta tai muuten pilata päivääni, vaan kuuntelee ajatukseni, antaa sitten oman mielipiteensä rohkeasti ja sitten juodaan kahvia ja jankataan kunnes löydetään yhteisymmärrys. Noin sen pitäisi mennä.

Jakakaahan ihmiset kampaamokokemuksianne?

dagmar f/w09

Dagmarin f/w näytöksessä oli paljon hyvää: viileän murretut sävyt, villa, silkki ja sametti, mielenkiintoiset linjat.. Mutta ennenkaikkea nuo läpinäkyvät housut! Miten mikään noin epäkäytännöllinen ja hämmentävä voi näyttää niin hyvältä kuin tuossa viimeisessä kuvassa vihertävänharmaan mekon ja bootsien kanssa? Jos löydän jostain powermeshiä teen itselleni tuollaiset enkä kehtaa ikinä laittaa niitä päälle.

kesäheinää

Näin New Worldin uudestaan eilen. Leffa ei ollut parantunut yllättäen yhtään viime näkemästä, mutta ihana Q'orianka Kilcher oli tasan niin magneettinen kuin muistin. Näitä katsoessa tekee mieli takaisin juuri pois saksittuja pitkiä, tummia hiuksia. Q'orianka saattaa olla ainoa nainen jenkkileffoista jonka kasvot muistaa vielä seuraavalla viikollakin? Mä olen aina inhonnut tollaisia hippipäänauhoja niinkuin oikeassa alanurkassa, siis aina ennenkuin näin, että tämäkin kampaus sopii jollekulle. Olispa kesä ja kasvaispa munkin hiukseni noin!

fringe it!

Biancon alesta löytyi -50% tämän näköinen hapsulaukku, hintaa jäi laukulle siis reilu 10E. Sinne alehyllylle se myös jäi. Kuvassa laukku on vielä semi-siedettävän näköinen, mutta luonnossa materiaali on halvimman mahdollisen näköinen tekokuituhirvitys. Laukku oli kuitenkin kivan kokoinen, tarpeeksi iso. Mittasuhteet oli kohdallaan. Vaikka clutch ei siis enää mitään maksanutkaan, ei viitsi ostaa kaappiin pyörimään mitään, mikä ei tunnu täysin varmasti hyvältä.

Ajattelin olla nihkeä ja kopsata laukun sellaisenaan. DNA:n mainoksen kuvauksista jäi viime viikolla käteen tolkuttoman ruma kasarinahkatakki jonka revin osiksi. Tarkoituksena olisi tehdä laukku itse käytetyistä nahanpaloista. Pistän kuvaa ensi viikolla kun saan viritelmän valmiiksi.

liian monta kynttilää

Täytän sunnuntaina 27. Varsinaista juhlintaa pitänee harrastaa lauantaina, muru osti mulle keikkaliput ja tarkoituksena olisi vetää oikein pitkän kaavan kautta kun viimeiset 5 vuotta en ole kertaakaan viettänyt synttäreitä. Ruokaa, raivoisaa tälläytymistä, paljon tuttuja, reilusti olusta ja ehdottomasti jatkoille eikä mitään kauneusunia tai muuta nihkeää.

Mä olen surkea "juhlapukeutuja". Vaihtoehtoina on joko että yritän liikaa, hermoilen, vedän ihan överiksi ja tunnen itseni vaivaantuneeksi koko illan kun istun jossain punkkareiden grillibileissä silkkimekossa tai sitten ilmestyminen paikalle niissä perus pillifarkuissa ja harmaassa t-paidassani.
Help?



1. Surface to Airin silkkimekko, Acnen minnihiirikorkkarit. Mekko istuu nätisti ja koska sain sen mieheltäni, se alkaa olla se ykkösvaihtis, muttamutta.. Umh, mekko ja korkkarit?

2. Cheap mondayn jääpestyt pillit, Junk Foodin Blondie -paita, Chloen Betty, Acnen korkkarit ja 278kg rannekoruja. Aika perus. Liiankin perus.

3. Se mukavanlötkö vaihtis, tulee vähän äitiysvaatteet mieleen? Wet look legginsit, MTWTFSS hole wrinkle tee, uudenkiiltävät Doc Martensenit ja ihananpehmeä Rodebjerin puuvillahuivi. No, eipä ainakaan tulisi jalat kipeiksi? Jep, alan tulla tosiaan vanhaksi.

Mitä päälle??

heko heko

Vaihtoehtona kaikenlaiselle pinkkeilylle ja muulle vallitsevalle keväthorinalle: tässä on Pertsa-Make. Löysin ikivanhan töräyksen CD-tornin uumenista. Nassumaalin alla on siis parikymppinen, hehkeä neiti. Koulussa ollessa jaksoi vielä väkertää näitä, vuosien varrella oon oppinut paljon ja vaikka oma vanha kädenjälki nyt vähän naurattaa niin Pertsa on yhä ostarin kingi!